tiistai 1. joulukuuta 2009

Oi kuusipuu ja muita askarteluja

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi laitan kuvan tekemästäni joulukalenterista. Itse asiassa tämä kalenteri oli käytössä jo vuosi sitten, mutta jostain syystä en tullut laittaneeksi siitä kuvaa blogiin. Tässä se nyt sitten on: kalenteri on tehty pahvista ja tulitikkurasioista (osa on vanhoja askeja ja joissakin on jopa hologrammikuvio!), jotka olen päällystänyt lahjapaperin paloilla ja koristellut osan tarroilla. Tulitikkurasiat on kiinnitetty kuumaliimalla. Liimatessa täytyy ottaa huomioon se, ettei kiinnitä niitä liian lähekkäin, sillä silloin rasia on vaikea avata.

Joulukalenteri on kuvassa pöydän päällä, koska lapseni sängyn vieressä oli niin hämärää etten saanut kunnollista kuvaa kalenterin oikealla paikalla.

Eilen innostuin myös tekemään joulukortteja. Tällaisia syntyi valmiista korttipohjista, skräppipapereista ja tarroista. Korteissa ei ole vielä sisälehteä, mutta sellaiset niihin ajattelin laittaa.



Eilinen oli siis oikea askartelupäivä, sillä myös pieni sipsipurkki ja kannellinen vaniljasokeripurkki saivat uuden ilmeen! Nuo vintageaiheiset Graphic45-paperit ovat aivan ihania. Ne ovat jopa niin ihania, ettei niitä meinaa raaskia käyttää! Ehkä niitä pitäisikin aina ostaa useampi kappale...

Hyvää joulunalusaikaa!




1 kommentti: