torstai 5. marraskuuta 2009

Toivon kipinä ja pari korua isoäidin tyyliin

Kuten jotkut ovat ehkä voineet päätellä edellisen merkinnän perusteella, kesä loppui omalta ja läheisteni kohdalta surullisella tavalla.Omalta kohdaltani meni pitkä aika ennen kuin käsissäni alkoi syntyä yhtään mitään. Järkytys, suru ja ikävä ovat pitäneet ajatukset muualla. Jotain alkoi kuitenkin syntyä - varsinkin sisareni toiveesta. Syntyi koru nimeltään "Toivo", jossa olen käyttänyt tsekkiläisiä lasihelmiä, Swarovskin kristalleja sekä satiininauhaa. Korua on kahta eri kokoa, isommassa korussa helmet ovat 6mm ja 4mm ja pienemmässä 4mm ja 3mm, tässä kuva:

Pikku hiljaa on syntynyt muutakin, kuten esimerkiksi nämä vintage-tyyliset kaulakorut. Riipusosista piti ensin tulla rintakoru, mutta ne löysivätkin paikkansa kaulakoruissa.


Allaolevissa koruissa on myös vanhahtavaa "isoäitityyliä". Koruissa on käytetty lasihelmiä ja nikkelittömiä messinkiosia. Riipuspohjat ovat koetilauksesta valtameren takaa, kuten myös niissä olevat kapussit.

Joskus haluaa kokeilla jotain erilaista ja vähän hupsuakin. Seuraavaan koruun sain idean Takako Samejiman kirjasta. Lasihelmet on kiinnitetty kullanhohtoiseen nahkanyöriin.

Hurahdan yhä enemmän ja enemmän askarteluun - kohta askartelutarvikkeita on yhtä iso määrä kuin korutarvikkeitakin! Tässä olen tehnyt magneetteja. Metallikoristeet tuovat mukavaa kolmiulotteisuutta. Askarteluja pitäisi esitellä jatkossa enemmänkin, sillä skräppäysvillitys on saavuttanut minutkin - skräppäyksestä enemmän vaikka ensi kerralla!






1 kommentti: