perjantai 8. toukokuuta 2009

Vintage-koru ja kenkälaatikon uusi elämä


Amy-kaulakoru korvakoruineen valmistui viimeinkin. Korusetti on tilaustyönä valmistettu sisarelleni, joka tilasi sen tyttärensä yo-päivää juhlistamaan. Korussa on käytetty ihania Vintaj Brass-koruelementtejä, lucite-helmiä, kivi- ja makeanvedenhelmiä. Onneksi noita Vintaj Brass-tuotteita saa nyt myös Suomesta! Iso kivibrioletti on hankittu Helmiliinasta ja brass-osat Helmeliinistä ja Villihelmestä.

Olen aivan erityisen ihastunut näihin muutamiin kotimaisiin helmikauppoihin, jossa tavaraa ei ole liikaa. Toisaalta se kuulostaa hassulta, sillä kaikkea tarvitsemaansa ei näistä kaupoista saa ja hankintoja pitää tehdä useasta eri paikasta. Valintojen tekeminen on kuitenkin paljon helpompaa kun tuotemäärä on hallittavissa...

Tässä kuva vielä korvakoruistakin:
















Eilen innostuin päällystämään kenkälaatikkoa jo kauan aikaa hankkimillani Tilda-papereilla. En ole mikään Tilda-harrastaja, mutta kieltämättä laatikosta tuli ihan söpö. Laatikko kätkee nyt sisälleen yhä kasvavan leimasin-kokoelmani.















Eilen olin oikein askartelutuulella! Sain nimittäin tehtyä pitkään mielessäni muhineen kokeilun tehdä pullonkorkeista jääkaappimagneetteja. Tässä kokeilun tulos:


3 kommenttia:

  1. hey, i really like your blog, just hoping you could follow me as well? no pressure or anything haha, just trying to build a following. have a great day!

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti laatikko, ja mahtava idea noissa magneeteissa, hienoja! Ja nämä korutkin ovat hienoja, kauniit värit!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille :) Ihanat korut ja näpsäkät magneetit. Jossain askartelulehdessä olikin niiden teko-ohje. Itse en ole vielä kokeillut. Nää sun tekemät ovat ihania :)

    VastaaPoista