torstai 23. huhtikuuta 2009

Antaa kesän tulla





Ensimmäin leskenlehti ojanpientareella, ensimmäinen joutsenpariskunta taivaalla, ensimmäinen lämmittävä auringonsäde - nyt voi kesä tulla!
Keväinen matto olkoon tämän uuden blogin ensimmäinen merkintä. Kudoin sen revityistä kangaskuteista Taito-lehden (3/2008) mallin mukaan. Maton sidoksena on pohjalainen kilpikangas. Koska en vielä omista omia kangaspuita,kutominen tapahtui kansalaisopiston kudontapiirissä. Epäilin ensin koko mallia, sillä lehden matto näytti aivan "migreenimatolta" eli kuviot näyttivät lähtevän vilistämään silmissä. Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, sillä lattiassa matto on ihan kivan näköinen eikä edellä mainittua efektiä ole. Pituutta matolla on n. 3 metriä. Tämän maton kutominen oli mukavaa ja rentouttavaa - olisin voinut jatkaa kutomista vaikka kuinka pitkään! Harmi, etten varannut enemmän loimea käyttööni...
Huomenna kääräisen maton kainalooni ja se pääsee esille opiston kevätnäyttelyyn. Ja sen jälkeen matto pääsee omalle paikalleen pirtin lattiaan.